Valmentajaesittelyssä urheiluvalmentaja Hanna Nyyssönen

mennessä huhti 21, 2020Valmentajat0 Kommenttia

Olen urheiluvalmentaja Hanna Nyyssönen, tai tuttavallisemmin Hansu, ja olen Rebel Liftersin uusin valmentaja. Olen alun perin kotoisin Savosta ja helsinkiläistynyt viisi vuotta sitten. 

Vapaa-ajallani tykkään katsella Netflix / HBO-sarjoja, penkkiurheilla ja liikkua luonnossa. Minulla on myös kaksi isoa kollikissaa, jotka nyt tosin ovat siirtyneet eläkkeen viettoon vanhempieni maatilalle.

Miten päädyit alalle?

Jo lapsuuden perheessäni suhtauduttiin intohimoisesti urheiluun ja siinä kilpailemiseen. Meillä oli aina tapana laittaa eri urheilutapahtumista veikkaukset pystyyn ja seurasimme urheilukisoja koko perheen voimin. Vapaa-ajat vietin veljieni kanssa pelaten jalkapalloa, sählyä ja muita pihapelejä. 

Ja kilpailimme aivan kaikesta; kaikki välimatkat piti kilpailla juosten, pyöräilen tai heitimme aitaanseipäällä keihästä tai hypimme pituushyppyä hiekkakasaan.

Nuoruudessani harrastin hiihtoa aina nuorten SM-tasolla asti. Tämän jälkeen pelasin muutaman kauden ringetteä ja lopulta päädyin salibandyn pariin, jota olen harrastanut nyt yli 10 vuotta.

Urheilu on siis ollut aina tärkeässä osassa elämääni ja onnekseni harrastuksestani ja elämäntavasta tuli lopulta myös ammattini. Kävin ensimmäisen liikunta-alan koulutuksen jo vuonna 2004 kouluttautuessani kuntosaliohjaajaksi. Halusin kuitenkin kouluttautua myöhemmin lisää ja hakeuduin Personal Trainer -koulutukseen.

Heti valmistumisen jälkeen perustin oman toiminimen ja aloitin personal trainerina Kuopiossa. Muutaman vuoden jälkeen juna kuitenkin toi minut etelään ja jatkoin personal trainerina ja salivastaavana Espoon Evofitness-salilla (nykyään Fressi). Muuttoon vaikutti se, että näin pääkaupunkiseudulla enemmän mahdollisuuksia ja alan koulutuksia. Valmennustyötä onkin nyt tullut jo 7 vuotta mittariin.

Millainen valmentaja olet?

Uskon, että jokainen personal trainer/valmentaja hakee itseään ennen kuin löytää sen oman jutun. 

Olen kouluttautunut vuosien varrella paljon ja laajasti valmennustyön ohella mm. kehonpainoharjoittelun, lihasmassankasvatuksen erikoismetodeihin, ravintovalmennuksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin erityiskysymyksiin.

Vaikka nykyään haluan keskittyä enemmän urheilijoiden ja tavoitteellisten treenaajien  valmentamiseen, niin olen todella tyytyväinen että kouluttauduin urani alussa monipuolisesti.Kaikista koulutuksista on jäänyt jotain työvälineitä käyttöön.

Olen saanut valmentaa hyvin erilaisia asiakkaita aina peruskuntoilijasta tavoitteellisiin voimanostajiin ja lajiurheilijoihin.  

Ammatillisena haaveena ja intohimona onkin keskittyä juuri  korkean vaatimustason urheilijoiden tavoitteelliseen valmentamiseen. Viime vuosien ajan olenkin hakeutunut koulutuksiin, jotka ovat tähdänneet juuri lajikohtaiseen fysiikkavalmennukseen ja tämä suuntaus on se mitä kohti haluan liikunta-alalla mennä.

Mitä valmennettavat voivat odottaa sinulta?

Vuosien valmennuskokemus on tuonut minulle vahvaa osaamista eritasoisten asiakkaiden valmentamisesta.

Koen että vahvuuteni on helppo lähestyttävyys, ammattitaidon monipuolisuus ja kyky huomioida asiakkaan yksilölliset tarpeet ja nopeat muutokset valmennuksessa. 

Kouluttaudun myös aktiivisesti jotta pystyn tarjoamaan asiakkailleni mahdollisimman tuoretta tietoa ja metodeita valmennukseen. 

Vahvistan myös Rebel Liftersin valmiiksi jo asiantuntevaa osaamista ravinnon suhteen, ja tuon lisää osaamista varsinkin vegaani-ruokavalion yhdistämisestä urheiluun.

Lue lisää Hannan koulutuksesta klikkaamalla TÄSTÄ ja vieritä sivun alalaitaan!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

INSTAGRAM

1 day ago

Rebel Lifters

Tilaa sähköpostiin ilmainen treeniohjelma salille! 🎉⁠

Tavoitteenamme on, että kaikkien harjoittelu olisi aina turvallisella pohjalla myös raskaampia nostoja ja vauhdikkaampia treenejä ajatellen.⁠

Siispä päätimme jakaa maksutta yhden rakenteellisen tasapainon ohjelman uutiskirjeen tilaajille.

Kun menet nettisivuillemme, niin sieltä sinulle ponnahtaa ikkuna, josta pääset hankkimaan treeniohjelman NYT. (Muista sallia evästeet.) 👉👉⁠

Me Rebel Liftersillä aloitamme valmennukset tekemällä rakenteellisen tasapainon treeniohjelmaa valmennuksen ensimmäiset 2-4 viikkoa.⁠

Tällä treeniohjelmalla luot hyvän ja turvallisen pohjan voiman rakentamiseen, sillä ohjelmassa keskitytään pääasiassa tukilihasten ja liikkuvuuden kehittämiseen sekä puolierojen tasapainottamiseen.⁠

Samalla parannat myös liikehallintaa.⁠

Monet huomaavat tukilihaksiston tai liikkuvuuden merkityksen vasta siinä vaiheessa kun loukkaantuminen on jo tapahtunut. Sitten harjoittelu täytyykin aloittaa aivan pohjalta...⁠ 😩⁠

Mutta entä jos tekisit huoltavia toimenpiteitä etukäteen? Voisiko loukkaantumisen välttää? (Tai jos ei nyt välttää, niin voisiko siitä palautuminen olla sitten nopeampaa?)⁠

Kuvasimme ohjelmaan myös kaikkien liikkeiden liikevideot. Ei siis tarvitse ihmetellä, että miten nämä liikkeet tehdään, vaan voit katsoa esimerkit videoituna.
... See MoreSee Less

Katso Facebookissa