fbpx

BJJ oheisharjoittelu Rebel Liftersillä: BJJ-urheilija Ville Heikkosen kokemuksia

mennessä touko 17, 2022Asiakastarinat, Oheisharjoittelu0 Kommenttia

BJJ-urheilija Ville Heikkosen viimeisin kisarupeama toi BJJ:n SM-kultaa, EM-pronssia ja IBJJF Dublin Open hopeaa. Miten BJJ oheisharjoittelu Rebel Liftersillä on auttanut Villeä saavuttamaan mitallisijoitukset?


Ville Heikkosen BJJ harrastus sai alkunsa vapaaottelun kautta. ”Alunperin BJJ oli tukilaji vapaaottelun ohessa. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua, että vapaaottelua olisi pitänyt treenata lähes ammattimaisesti ja päivätöiden tekeminen siinä ohessa olisi ollut melko mahdotonta. Siinä kohtaa BJJ alkoi vaikuttaa itselle sopivammalle lajille.”

Rebel Liftersille Heikki Marinin valmennukseen Ville tuli syksyllä 2019 kaverinsa suosituksesta. ”Tavoitteeni on ollut se, että pystyisin jatkamaan painihommia mahdollisimman pitkään ja löytää oman kehon voimavarat tähän lajiin. Sitten kaverini Janne Mäkelä kertoi saaneensa todella paljon irti Rebel Liftersin valmennuksesta ja suositteli paikkaa myös minulle. Nähtiin sitten Heikin kanssa ja sitä kautta päädyin Rebel Liftersille valmennukseen.”

”Koenkin, että kaikki salilla tehdyt fyysiset ominaisuudet ovat siirtyneet todella hyvin lajiin.”

Ville Heikkonen

Entä millaiset olivat ennakko-odotukset BJJ oheisharjoittelusta Rebel Liftersillä?

”Kun tulin valmennukseen, niin en osannut odottaa hyötyväni fysiikkaharjoittelusta näin paljon. Ajattelin ennemmin, että fysiikkaharjoittelulla olisi aivan pieni prosentuaalinen vaikutus lajiharjoitteluun, mutta sillä onkin ollut aivan järjettömän iso vaikutus.”

”Huomasin melko pian, että kropassa on paljon kehittämistä niin puolierojen kuin tukilihaksistonkin suhteen. Tämän lisäksi yleisesti kehon hallinnassa oli parantamisen varaa. Näiden asioiden korjaaminen teki lajiharjoittelusta huomattavasti helpompaa! Sain ulosmitattua itsestäni paljon enemmän voimaa ja kestävyyttä. Koenkin, että kaikki salilla tehdyt fyysiset ominaisuudet ovat siirtyneet todella hyvin lajiin.”

  • Facebook
  • Twitter
  • Google+
  • LinkedIn

”Ylipäätään fysiikkaharjoittelu Rebel Liftersillä on ollut todella erilaista verrattuna siihen mitä olen itse toteuttanut aikaisemmin. Nyt tiedän tekeväni asioita fiksummin: oikean määrän harjoittelua, oikeita harjoitteita, oikeaan aikaan.”

Valmennuksissa Ville on käynyt viikottain ja tästä onkin ollut hyötyä esimerkiksi sopivan treenikuormituksen löytymisessä. ”Jos lajissa on ollut tiukka treenijakso ja jokin kehon osa on väsähtänyt tai jumissa, niin Heikin kanssa on voitu työstää kroppaa auki ja parantaa palautumista välittömästi.”

”Valmennus on myös mahdollistanut sen, että mikäli jokin liike ei olekaan ollut sopiva minulle, ohjelmia on voitu muokata heti. Näin ei ole tarvinnut jäädä miettimään asioita pitkäksi aikaa, vaan olen saanut ohjeita nopeasti käytäntöön.”

Nyt kun takana on yli 9kk on tiukkaa kisaamista, päätavoitteena on antaa mielen levätä, keskittyä treenaamiseen, ja kehittää fysiikkaa ja kroppaa eteenpäin ennen seuraavaa kisarupeamaa. ”Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kisaan Suomessa elo-syyskuussa ja sitten alan kartoittamaan millaisia kisoja myös ulkomailla olisi tarjolla.”

Kun kysyn kenelle Ville suosittelisi valmennusta, saan seuraavan vastauksen:

”Tämä kuulostaa todella erikoiselle, mutta suosittelisin valmennusta ihan kaikille. Uskon, että monilla on hieman harhainen kuva siitä mitä, millon ja kuinka paljon salilla pitäisi tehdä.”

”Tällaisissa marginaalilajeissa usein valmennetaan itse itseään ja harjoittelu on melko omaehtoista. Siinä tulee helposti sokeaksi omalle tekemiselleen. Sanoisinkin, että on jo puoli voittoa jos joku ulkopuolinen katsoo fysiikkaharjoittelun perään.”

”Suosittelen Heikkiä myös sellaiselle urheilijalle joka haluaa tietää miksi jotain asiaa tehdään. Hän jaksaa kertoa kun kysyy. Se on ainakin itselle todella motivoivaa kun ymmärrän asioiden syvemmin. Se on vienyt minua muussakin harjoittelussa eteenpäin.”


Kiinnostaako sinua BJJ oheisharjoittelu tai muu urheilun oheisvalmennus Rebel Liftersillä?

Varaa aika maksuttomaan valmennustarpeen kartoitukseen täyttämällä valmennushakemus alla olevasta painikkeesta. Valmennustarpeen kartoituksessa pääset juttelemaan valmentajan kanssa ja voitte suunnitella sinua parhaiten kehittävän valmennuskokonaisuuden yhdessä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *