Jääkiekkoilijan kesätreenit startattiin Rebel Liftersillä Jesse Holopaisen (21) kanssa. Jesse pelaa jääkiekkoa Forssan palloseurassa ja kaipasi apua jumissa olevaan kehitykseen ja polven kuntoutusprojektiin. Siispä haastattelimme Jesseä valmennuksen päätteeksi hänen mietteistään. Jääkiekkoilijan kesätreenit vedettiin valmentajamme Hanna Nyyssösen johdolla.
Itseluottamukseni on noussut valmennuksen aikana. Nyt onkin helpompi lähteä kohti tulevaa kautta.
Jesse Holopainen
Olen Jesse Holopainen ja pelaan jääkiekkoa Forssan palloseurassa. Lajin pariin päädyin kun isäni vei minut lapsena luistelemaan ja siitä homma sai sitten alkunsa.
Ennen kuin tulin Rebel Liftersille minulla oli tunne, että kehitykseni on tyssännyt. Esimerkiksi polvissa minulla oli vaivoja, jotka haittasivat harjoittelua. Niinpä ajattelin, että olisi hyvä jos joku asiantunteva porukka olisi auttamassa minut ulos näistä haasteista.
Valmennukseen Rebel Liftersille päädyin kun etsin netin kautta tietoa siitä mikä olisi paikka jossa saisin kehittävää valmennusta. Katsoin, että Rebelillä oli käynyt paljon muitakin jääkiekkoilijoita ja sen perusteella päätin hakea mukaan valmennukseen.
Parasta Hannan tekemässä treeniohjelmoinnissa oli se, että siellä oli aina jotain uutta ja erilaista, eikä vain sitä samaa jumppaamista ohjelmasta toiseen. Tästä syystä treenejä oli myös kiva tehdä. Treenaaminen oli kaiken kaikkiaan todella erilaista siihen verrattuna mitä olen aiemmin tehnyt.
Kesätreenien aikana opin myös sen, ettei aina tarvitse vetää hampaat irvessä, vaan treenaaminen voi olla oikeasti kivaa ja kehittävää samanaikaisesti.
Valmennuksen aikana kehittyi myös syöminen ja ravintopuoli. Ravinnon fiksaamisen myötä myös energiatasoni on noussut, lihasmassaa tullut lisää ja nukunkin nyt paremmin – ja se tietysti vaikuttaa ihan kaikkeen. Parasta on se, että saan syödä enemmän!
Itseluottamukseni on noussut myös tässä valmennuksen aikana. Nyt onkin helpompi lähteä kohti tulevaa kautta ja toivon, että saan jääkiekosta tulevaisuudessa myös ammatin.
Suosittelen kyllä Rebel Liftersin valmennusta kaikille! Tätähän tehdään oman kehon vuoksi ja urheilijoille sanoisin, että jos kehitys on jäänyt polkemaan paikallaan niin apua siihen täältä kyllä saa.
0 kommenttia