Nuorten rasitusvammat ovat valitettavan yleisiä erityisesti urheilua harrastavien nuorten kohdalla. Yleisimmin rasitusvammat syntyvät tilanteessa, jossa keho ei ehdi palautua ja korjata itseään toistuvasta rasituksesta. Tyypillisiä rasitusvammoja nuorilla ovatkin muun muassa hyppääjän- tai juoksijan polvi, akillesjänteen alueen tulehdukset sekä alaselän rasitusmurtumat.
Mutta mitkä muut seikat aiheuttavat näitä vammoja, ja miten niitä voitaisiin välttää?
Mikä aiheuttaa rasitusvammoja?
Nuorten keho on jatkuvassa muutoksessa kasvun ja kehityksen myötä. Lihasten, luiden ja jänteiden nopea kasvu voi johtaa liikeratojen muutoksiin, jotka lisäävät rasitusta tietyissä kehon osissa. Nopeaan pituuskasvuun liittyy näin ollen usein myös liikkuvuuden ja liikehallinnan puutteita, jotka voivat altistaa nuoret vammoille. Esimerkiksi huono liikekoordinaatio tai lihaskireydet voivat aiheuttaa virheellisiä liikeratoja, jotka johtavat jonkin alueen ylikuormitukseen ja sitä kautta rasitusvammoihin. Myös liikkkeen ja liikunnan yksipuolisuus eli monotonisuus voi lisätä rasitusvammojen riskiä.
Liikehallinnan merkitys
Liikehallinta tarkoittaa kykyä hallita kehon liikkeitä tehokkaasti ja turvallisesti. Se on avainasemassa rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä. Hyvä liikehallinta mahdollistaa liikkeiden suorittamisen oikeilla tekniikoilla, mikä vähentää kehoon kohdistuvaa ylimääräistä rasitusta. Rasitusvammojen taustalla on usein nimenomaan puutteellinen liikehallinta, joka kohdistaa kehoa kuormittavat voimat laajemman alueen sijasta pistemäisesti tiettyihin kudoksiin. Tämän pistemäisen kuormituksen jatkuessa kudokseen syntyy rasitusvamma. Liikehallinnan opettaminen on erityisen tärkeää nuorille, joiden keho on vielä kehitysvaiheessa ja jotka saattavat olla kasvupyrähdyksen aikana alttiimpia vammoille.
Miten parantaa liikehallintaa?
- Voimaharjoittelu: Vahvat lihakset tukevat niveliä ja auttavat hallitsemaan kehon liikkeitä. Toisin kuin usein ajatellaan, voimaharjoittelu ei lisää pelkästään voimaa, vaan se muodostaa pohjan laadukkaalle liikkeelle ja liikemalleille. Harjoittelun runko tulisikin aluksi muodostua liikehallintaa tukevista ja tukilihaksistoa vahvistavista liikkeistä. Harjoittelu tulisi sovittaa harjoittelijan tasoon sopivaksi opetellen hyvät tekniikat ennen kovempikuormitteista voimaharjoitteua. Nuorena rakennettu liike- ja voimapohja kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
- Tasapainoharjoittelu: Tasapainoharjoitukset auttavat kehittämään kehon hallintaa ja koordinaatiota, mikä vähentää loukkaantumisriskiä. Yksinkertasimmillaan tasapainoa voi harjoitella vaikka seisomalla yhdellä jalalla. Pidemmälle viety tasapainoharjoittelu voi koostua esimerkiksi erilaisista tukipinnan koon ja tukevuuden vaihteluista, erilaisista tehtävistä sekä eri aisteja poissulkevista harjoitteista.
- Liikkuvuusharjoittelu: Hyvä liikkuvuus puolestaan mahdollistaa liikkeiden suorittamisen riittävällä liikeradalla. Nuorilla tapahtuvat kasvupyrähdykset aiheuttavat lihaskireyksiä, jotka puolestaan vääristää liikkeiden liikeratoja. Esimerkiksi liian kireät takareidet voivat siirtää kuormituksen pakaralta alaselälle aiheuttaen rasitusvammariskin. Nuorten tulisi huolehtia säännöllisestä liikkuvuusharjoittelusta ja usein liikkuvuusharjoittelu onkin osa oikein toteutettua lihaskuntoharjoittelua.
Fysioterapeutin rooli rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa
Fysioterapeutit ovat tärkeässä roolissa nuorten rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Fysioterapeutti voi arvioida esimerkiksi nuoren liikehallintaa ja tunnistaa mahdolliset riskitekijät ennen kuin ne johtavat vammoihin. Lisäksi nuoria voidaan ohjata oikeanlaisten harjoitusten pariin, jotka vahvistavat kehoa ja parantavat liikehallintaa.
Koska harjoittelun monotonisuus on yleinen riskitekijä nuorten rasitusvammoissa ja fysioterapialla voidaan pyrkiä monipuolistamaan liikettä.
Jos nuorella on jo rasitusvamma, fysioterapeutti voi suunnitella yksilöllisen hoito-ohjelman, joka auttaa lievittämään kipua ja edistämään paranemista. Hoidon tavoitteena on paitsi vamman parantaminen, myös uusien vammojen ennaltaehkäiseminen.
Yhteenveto
Nuorten rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa liikehallinta ja siihen liittyvät tekijät ovat avainasemassa. Hyvällä liikehallinnalla voidaan vähentää kehon virheellistä kuormittumista ja pitää nuori terveenä ja toimintakykyisenä.
Haluatko varmistaa, että nuori pysyy terveenä ja toimintakykyisenä?
Rebel Liftersin fysioterapia ja valmennuspalvelut on suunniteltu tukemaan kaiken ikäisiä urheilijoita ja aktiivisia nuoria. Tarjoamme yksilöllisiä arviointeja, liikehallinnan parantamiseen tähtääviä harjoitusohjelmia ja valmennusta sekä tehokasta hoitoa rasitusvammojen ehkäisyyn ja hoitoon.
Varaa aika fysioterapiaan jo tänään, niin autamme nuortasi pysymään terveenä ja nauttimaan liikkumisesta turvallisesti!
0 kommenttia