Riitta on monille tuttu asiakkaamme ryhmätreeneistä. Uskon, että Riitta inspiroikin monia Rebel Liftersin treenaajia ja myös meitä valmentajia. Tästä 63 -vuotiaasta voimanaisesta löytyy nimittäin melkoisesti Rebeliä asennetta. Tästä syystä päätimme kysyä Riitalta miten hän päätyi meille valmennukseen ja millaisia muutoksia useamman valmennusjakson aikana oikeastaan tapahtui.
– Kiinnostuin kuntosaliharjoittelusta syvemmin noin 5 vuotta sitten. Olin harrastanut salitreeniä muutaman vuoden, mutta halusin treeniin selkeän fokuksen, löytää yksinkertaisen tavan treenata, jolla myös saisi tuloksia aikaan.
Riitta oli seurannut valmennuksiamme jonkin aikaa ja nettisivuja selatessa kiinnostus Rebel Liftersin valmennusfilosofiaa kohtaan heräsi. Niimpä aloitimme treenit kesällä 2018 Rebel Liftersin pienryhmätreeneistä.
– Ryhmätreeneistä mukavat treenikaverit tsemppasivat. Sain hyvin opastusta omaan treenitekniikkaan ja ohjaus oli kannustavaa. Erityisesti pidin siitä, että ohjelmissa on selkeä punainen lanka, ja ne on laadittu niin, että kehitystä varmasti tapahtuu. Voimatasot ovat kasvaneet ja ainakin muutama tuttu on huomauttanut, että lihaksia on tullut lisää. Mutta erityisesti itsevarmuus treenamiseen suhteen parani huomattavasti. Nyt luotan siihen, että pystyn ja osaan, Riitta kertoo.
Ryhmätreeneistä saatiin uutta pontta mm. kyykkyihin. Voimatasot nousivat kun löydettiin Riitalle sopiva tekniikka, johon saatiin varmuutta.
Pidemmän ryhmävalmennusjakson jälkeen Riitta käväisi myös etävalmennuksessa. Tällä yksilövalmennusjaksolla kiinnitimme huomiota erityisesti riittävään syömiseen ja nousujohteiseen treenaamiseen – tällä kertaa yksilöllisillä ohjeilla. Yksilövalmennuksen ajan Riitta täytti seurantalomaketta ja samalla tapasimme säännöllisin väliajoin videon välityksellä.
– Ravintovalmennuksessa huomasin, että oma syöminen on ihan hyvällä mallilla. Eniten haasteita tuottaa hiilihydraattien syöminen, ja välillä pitää vähän ponnistella, jotta energiaa tulee tarpeeksi. Seurantalomakkeessa pidin erityisesti siitä, että sillä seurataan asioita hyvin kokonaisvaltaisesti, kuten esim. työstressin vaikutusta yleiseen olotilaan. Lisäksi kun asiat laittaa paperille, niin jotenkin jutut konkretisoituvat, ja itsekin huomaa paremmin kehityksen.
Vaikka pitkään valmennusrupeamaan on mahtunut muutamat sairastelut, stressijaksot ja muita käänteitä, niin näistä huolimatta Riitalla on aina ollut positiivinen asenne treeneissä ja se on myös näkynyt kehityksessä. Mikä sitten on Riitan pitkän tähtäimen tavoite treenien suhteen?
– Tarkoitukseni on jatkaa salitreenejä, ja pyrkiä edelleen kehittymään. Tavoitteena tehdä maastavetoja vielä 70-vuotiaanakin.
Entä kenelle suosittelisit Rebel Liftersin valmennuksia?
– Mielestäni Rebel Liftersin valmennukset sopivat kaikenikäisille, jotka haluavat treenata tavoitteellisesti. Treeniohjelmat sopivat sekä aloittelijoille, että enemmän treenanneille.
Riitasta voit lukea lisää myös muutaman vuoden takaisesta ET-lehden artikkelista.
0 kommenttia